Mistä kaikki alkoi

Olen ”fanittanut”/seurannut Antti Tuiskua jo Idolsista asti ja hänen keikoillaan käynyt muistaakseni vuosina 2014 ja 2015 muutaman keikan. Varsinaisesti kuitenkin tälläinen erityisen vahva ”fanittaminen” alkoi vuoden 2016 kesällä kun aloin kuuntelemaan ja käymään Nikke Ankaran keikoilla. Asuin tuolloin vielä kotona ja keikoilla käynti oli aika kallista ja matkat pitkiä, mutta mitäpä sitä ei olisi tehnyt sen eteen että pääsee oman lempiartistinsa keikoille. Vuonna 2016 keikkoja kertyi 5, mutta tämä oli vasta alkua. Tämän jälkeen keikkoja rupesi tulemaan enemmän ja enemmän ja joka vuosi myös uusia artisteja joita ”fanittaa” tuli lisää ja se toki toi myös keikkoja mukanaan, joille oli päästävä. Vuonna 2016 oli yksi keikka laivalla, jolle kaverini, jonka kanssa olin keikoilla käynyt, ei päässyt tulemaan, joten päätin kysyä whatsappissa yhdestä Nikke Ankaran faniryhmästä olisiko siellä joku joka voisi lähteä seuraksi laivalle. Ryhmästä Iina vastasi, että hän voi tulla ja sovittiin, että nähdään Helsingin rautatieasemalla, josta jatketaan yhdessä matkaa satamaan. Vähän tämän jälkeen laitoin IG-päivityksen, että menen kyseiselle risteilylle ja kaveri, jonka ei pitänyt päästä vastasi että on sittenkin tulossa ja niinpä sainkin kaverin sinne ja sain myös uuden kaverin. Heidän kanssaan olen siitä risteilystä alkaen käynyt yhessä keikoilla. Olen myös saanut Niken keikkojen ansioista muitakin uusia kavereita, niistä kerron sitten muissa blogi teksteissä liittyen niihin keikkoihin.