Keikkareissu edin ja Lahti Unitedin keikoille 5.12 ja 6.12

Matka alkoi Iinan kanssa Onnibussilla Helsinkiin ja sieltä Kotkan kautta Haminaan, keikka oli Haminan seurahuoneella. Keikkoilla vaan nautii nii paljon ja se on sitä mitä tarvii, että elämä on just sellasta mitä haluaa. Edi oli taas todella huikee ja oli myös kiva jutella keikan jälkeen. Keikan jälkeen hengailtiin baarissa pilkkuun asti, koska majotusta meillä ei ollut. Sitten oltiinkin ulkona noin 2h, jonka jälkeen päästiin ABC sisälle syömään aamupalaa ja oottamaan, että päästään bussilla samaa reittiä takas kotiin.

Nää tälläset reissut on kyllä aina rankkoja, mutta sen arvosia että se kannattaa.

Sitten kun kotiin oltiin päästy noin klo 14 aikaan, niin melkein heti käytiin nukkumaan. Sain nukuttua jonkun noin 2 ja puoli tuntia ja aloikin sitte jo pakkailee seuraavaa reissua varten Seinäjoelle. Sinne menin Millan ja Anniinan kanssa kattomaan Lahti Unitedin keikkaa Ilonaan. Keikka oli todella huikea, vaikka yleisön puolella olikin aika hullu meno ja töniminen, mutta se kuuluu asiaan. Keikan jälkeen venattiin, että voidaan moikkaa mm. Nikkeä, Ideaalia ja JayWhota, mutta myös muita. Niken kanssa kuitenkin puhuttiin pisimpään ja puhuttiin keikasta ja kerrottiin, että nähdään viikon päästä uudestaa Niken omalla keikalla Iissä. Oli ihanaa ja lopuks kun Nikke halasi nii samalla myös pussas mua poskelle.

Tämä on sitä minkä takia keikoilla tulee käytyä, kun Nikke on meille niin ihana ja tunnistaa jo todella hyvin. Oli kyllä todella rankkaa valvoa kaks yötä vaan välissä vaan niin lyhyillä unilla, mutta joskus vaan on tehtävä hieman ”hulluja” tekoja, että pääsee tärkeitten artistien keikoille.

Edin keikka Lahden Wintissä 15.11

Wintissä oli myös toisena artistina esiintymässä WIL. Keikalla seurana oli Iina, Milla, Laura ja Janina. Keikkareissut kunnon porukan kanssa on aina parasta. Keikat wintissä on aina huikeita ja varsinkin, kun oma lempiartisti esiintyy. Se myös piristää ja helpottaa kipuja ainakin keikan ajaksi. Ja on ihanaa kun näillä artisteilla on aikaa jäädä moikkaa ”faneja”. Edi on huikea persoona ja keikoilla on aina kunnon energiat. Varsinkin tällä keikalla edi oli todella onnellinen ja energinen, koska uusin biisi ”Hei rakas” oli spotifyn top 50 listalla sijalla 25 ja suurin osa keikalla olijoista osasi sanat ulkoa ja lauloi täysillä mukana. Odotan jo innolla uusia keikkoja, mutta siihen asti biisit soi päivittäin.