Mun vuosikymmen (2010-2019)

2010 – 2013

Keväästä en muista mitään. Syksyllä 2010 aloitin merkonomi opinnot Kiteellä ja ne kesti 3 vuotta. Nämä vuodet asuin viikot asuntolassa ja viikonloput kotona (Joensuun Hammaslahdessa) pois lukien lomat ja työssäoppimis jaksot, joilla oli viikonloppu töitä. Koin opintojen aikana koulukiusaamista ja syrjintää jota olin jo kokenut yläkoulusta alkaen. Opinnot menivät omalla painollaan vaikka lähes kaikki tehtävät teinkin yksin, koska kukaan ei halunnut tehdä kanssani niitä. Sain kuitenkin opinnot suoritettua ja valmistuin merkonomiksi.

Keikkailu näinä vuosina oli vielä hyvin vähäistä, muutamia keikkoja silloin tällöin.

2013 – 2015

Merkonomi alan työt eivät kuitenkaan olleet se mitä halusin tehdä enää opintojen jälkeen ja aloinkin sitten opiskelemaan syksyllä 2013 Kotityö- ja puhdistusalaa Savonlinnassa. Nämä opinnot kestivät 2 vuotta, koska sain lyhennettyä opintoja edellisten opintojen pohjalta eikä tarvinnut uudelleen käydä mm. matematiikkaa ja kieliä. Opintojen aikana sain ryhmästä uusia kavereita, joiden kanssa hengailin myös koulupäivien ulkopuolella. Opintojen ajan asuin opiskelija-asunnossa, toki kotonakin tuli aika ajoin viikonloppuina käytyä. Opinnot sain suoritettua ja läpi keväällä 2015.

Myös näinä vuosina tuli vain muutamia keikkoja käytyä, Antti Tuiskun keikoilla.

2015 – 2017

Kesällä 2015 sainkin sitten jo töitä aluksi kesätyö sopimuksella, jonka jälkeen muistaakseni kokoaikatyö sopimuksella tein töitä noin 2 vuotta erilaisissa kohteissa ylläpito- ja perussiivous töitä. Huhtikuussa 2017 muutin omaan asuntoon Joensuun Noljakkaan. Työt loppuivat elokuussa 2017, koska töitä ei enää ollut tarjolla, jonka johdosta työsopimus irtisanottiin. Olin sitten noin kuukauden työttömänä työnhakijana, kunnes sain rakennus- ja loppusiivous töitä. Tämä työ kesti noin 4 kk (2017 syys- joulukuu).

2016 oli vuosi, joka muutti mun keikkailua uudelle tasolle. Löysin Nikke Ankaran musiikin ja uuden kaverin, jonka kanssa tulikin käytyä jo hieman enemmän keikoilla. Keikkoja kertyi 5. Kävin myös ekoilla festareilla kesällä ja se oli aivan huikea kokemus. Vuonna 2017 keikkoja kertyi 13, tästä pikku hiljaa aloin enemmän haluta käydä keikoilla.  Tänä vuonna kävinkin jo 3 eri festareilla, joissa pääsin tutustumaan huikeaan ihmiseen Eetu Pesuun joka oli kesän keikoilla Niken rumpalina. Edelleen (2020) hänen kanssaan pidän yhteyttä vaikka hän ei enää keikkailekaan Niken mukana, hänestä tuli minulle todella tärkeä ja hyvä ystävä.

2018 – 2019

Keväällä tein sijaisuuksia koulusiivouksissa eri kouluilla. Kesäkuussa 2018 muutin Hämeenlinnaan Iinan kanssa kimppakämppään, koska halusin päästä pois Joensuusta ja kaupunkiin, josta on helppo käydä keikoilla. Hain töitä lähes heti muuton jälkeen ja sainkin muutamia lyhyitä sijaisuuksia, mutta sitten taas työttömäksi muutamiksi kuukausiksi. Muistaakseni seuraavan kerran töitä sain keväällä 2019 olikohan huhtikuussa rakennussiivousta. Tässä vaiheessa oli kuitenkin kivut ranteissa alkaneet häiritä elämää ja tätä työtä en sitten kauaa kyennyt tekemään. Toukokuussa kuitenkin otin kesätöinä vastaan pari kohdetta joiden työaika oli vain muutama tunti, jotka kykenin kivuista (tässä vaiheessa myös polvet) huolimatta tekemään. Elokuussa 2019 aloitinkin sitten opiskelemaan media-alaa, jota kävin noin 3kk. Opinnot eivät kuitenkaan tuntuneet omalta ja kivut häiritsivät ja vaikeuttivat opiskeluja, joten päätin lopettaa opinnot kesken. Sen jälkeen olinkin loppuvuoden työttömänä ja edelleen työttömyys jatkuu. Kipujen syitä on selvitelty pitkin vuotta 2019 ja edelleen (2020), mutta vain muutamaan on saatu jonkinlaisia syitä ja osa on vielä aivan auki mistä voisi johtua. Toivon että pian saisin selvyyttä asioihin.

Vuonna 2018 Niken keikkoja kertyi jo 24 eli keikkailu alkoi jo olla osa elämää ja joita halusi aina vaan lisää ja lisää. Samana vuonna löysin myös muita artisteja nimittäin Ruman, Ollien ja edin, joiden musiikkia aloin kuuntemaan ja keikoilla käymään, en tosin yhtä paljon kuin Niken keikoilla. Vuonna 2019 Niken keikkoja kertyikin jo 21 eli tahti jo aika huima ja tahti vaan kasvaa ja kasvaa ja myös muiden artistien keikkoja tämän lisäksi eli yhteensä keikkoja kertyi vähintään 30.

Tässäpä tiivistettynä viime vuosikymmen, joka on sisältänyt paljon asioita, joista on oppinut valtavasti ja saan kiittää, että kaiken olen päässyt kokemaan. Kiitos myös aivan ihanat ja huikeat artistit Nikke, Ruma, Ollie ja edi.

Mitä Niken keikat antaa

Alussa Niken keikat oli lähinnä sitä että sinne mennään kattoo keikkaa ja ehkä jos kerkee nii moikkaa ennen tai jälkeen keikan. Mutta mitä enemmän keikoilla käy ja juttelee Niken kaa nii sitä enemmän keikoille tekee mieli mennä. Ja keikoistakin saa enemmän mitä paremmin sanat osaa ja kun Nikke myös keikoilla huomioi jotenkin eritavalla kun se tunnistaa. Meitä on sellainen pieni kaveriporukka, jotka kiertää paljon keikoilla ja jää aina yhdessä moikkaamaan mahdollisuuksien mukaan. Oli sitten kyse K18/S keikoista tai jopa festareista nii kyllä täytyy ainakin yrittää päästää moikkaa. Se on todella mielenkiintoista miten jostakin artistista voi tulla nii tärkeä vaikka ei silleen tunnekaan. Nikke on mulle todella suuressa osassa, että elämä on tällä hetkellä todella ihanaa ja että olen saanut uusia huikeita ystäviä. Yksi heistä on Iina, jonka kanssa nykyisin asun kämppiksinä. Muut kaveriporukasta ovat Ansku, Milla, Mara ja Siiri.